*

Maailman syleilyn puolesta Elämän monimuotoisuus on tärkeää - myös ihmisten keskuudessa

Sukupuolieron välttämättömyys "aidolle" vanhemmuudelle

Olen nuorehko (32v) heteroavioliitossa elävä isä, jolle on siunaantunut kaksi poikaa, tällä hetkellä iältään viisi ja kolme. Kantani tasa-arvoiseen avioliittolakiin paljastunee jo puoluekantani perusteella, enkä lähde sitä tässä enää omasta puolestani perustelemaan. Sen sijaan, haluan interaktiivisessa hengessä tarkastella lain vastustajien esittämää vanhemmuuden määräytymistä sukupuolieron kautta.

Oletetaan, että sukupuoli on juuri sellainen kuin perinteistä avioliittokäsitystä puolustavat tahot väittävät: selkeän kaksijakoinen, syntymässä määritelty. Tästä seuraa luonnollisesti, naiseutta voi opettaa vain naiseksi määritelty ja miehuutta vain mieheksi määritelty. Näin ollen eheän kasvatuksen voi lapselle tarjota vain pariskunta, jossa on edustusta kummastakin. Muuten lapsen käsitys miehuudesta tai naiseudesta uhkaa jäädä vajaavaiseksi.

Aloin pohdiskella asiaa tästä näkökulmasta: mitä minä mieheksi määriteltynä voin opettaa pojilleni, johon vaimoni ei naiseksi määriteltynä kykene? Jos ohitetaan ne ilmiselvät, eli seisaaltaan pissimisen hienoudet, yms., etenemme mielenkiintoiselle alueelle: mikä on miehuuden syvin olemus, jonka vain isä pystyy pojalleen välittämään?

Omaa isääni seuraamalla olen löytänyt vaikkapa urheilun ilot, rohkeuden tutustua tekniikkaan, ja tietysti koko joukon käyttäytymismalleja miesoletetun roolissa. Myös asevelvollisuuslaki tarjosi miehistä kulttuuria isältä pojalle. Jäikö jotain puuttumaan? Oliko isäni juuri niin täydellinen mies kuin pojaksi syntyvä vain saattaa toivoa?

Mitä jos rakas isäni olisikin ollut nainen? Hän olisi varmasti elänyt elämänsä kovin eri tavalla, aikana jolloin yhteiskunta oli paljon vahvemmin roolitettu kuin nykyään, ja luultavasti valmiudet opettaa perinteistä miehen roolia tai ohjata miehisiksi miellettyihin harrasteisiin eivät olisi yhtä hyvät.

En aio tässä vaiheessa spekuloida enempää, vaan siirrän nyt pallon teille, rakkaat lukijani. Kertokaa kommenttiosiossa mitä minä miehenä voin välittää pojilleni, johon nainen ei kerta kaikkiaan pysty!

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Vain mies voi tehdä lapselle sen mistä CMX:än "Lapsi" laulaa.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Tietyillä tahoilla on huolellisesti vaalittu ajatus siitä, että ihannoidussa ydinperheessä on isä ja äiti, jotka elävät vieläpä ahtaasti säädetyssä muotissaan miehenä ja naisena.

Monimuotoisuus ihmisten seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kokemisessa luo tilanteita, jossa perheissä on vanhempina kaksi naista tahi kaksi miestä tahi jossa naisen ja miehen roolit on sekoittuneet tahi menneet jopa ristiin. Maskuliininen äiti lienee tosin yleisempi kuin feminiininen isä.

Itse olen lasteni isänä paljon naismaisempi kuin lasteni äiti, niin pukeutumiseni, ystäväpiirini tahi harrastusteni kautta ajatellen.

Poikani ajoi omien kiinnostuksensa kohteiden eli lähinnä tekniikan osalta taidoistani ohi että humisi jo ennen koulutiensä alkua. Tyttärestäni on taas kasvamassa tasa-arvoaktiivi enkä ihmettelisi, jos hän olisi joskus intohimoinen tasa-arvovaltuutettu.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax
Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Samaa sukupuolta olevan parin lapsi ei kasva vanhempiensa kanssa komerossa. Hänellä on sukulaisia, naapureita, ystäviä, opettajia... Jos heteroperheen lapsi kasvaa ympäristössä jossa hän ei saa muuta mallia sukupuolista kuin hänen vanhempansa, niin lastensuojelulla olisi asiaa.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Nuo jo mainitsemasi asiat eivät tunnu vähäarvoisilta. Vaikka yksiläeroja on, niin keskimääräisesti miesten suurempi kiiinnostus tekiniikkaan ja naisten vaikkapa hoitamiseen (kodin ja ihmisten) tuntuvat tosiasioilta.

Sitten tulee mieleen vaikka se, että opettaa, miten naisia kohdellaan.

Toki varmasti monia/kaikkia asioita voi teknisesti opettaa kuka vaan, mutta kyseessä on myös tunteet ja "lead by example". Mies-poika yhteys varmastikin on parhaimmillaan aivan omaa luokkaansa, se eräretki siellä metsässä trangian kanssa tms. Pyörän korjaus....

Mielestäni myös mieheyden ja naiseuden "teemojen tanssi" tekee universumista ja elämstä niin mahtavan kuin se on. Sukupuolisuus lävistää koko universumin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--Sukupuolisuus lävistää koko universumin.

????

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Pekka, kiitos tiiv. kys. Pyr. selvent.

Minulla on taipumis ajatella, että on yksi suuri kosmologinen/hengellinen universumi/ykseys, johon jokainen ihminen on yhteydessä. Se kuulostaa buddalaiselta, vaikka olen kristitty. Universumissa etäisyydet eivät merkkaa mitään, vaikka arkielämässä ne merkitsevät. Tässä jättimäisessä universumissa on perusväreinä mm. maskuliinisuus ja feminiinisyys. Mies tulee ehjemmäksi pystyessään hyväksymään sekä itsensä maskuliinisuuden että universumin silti ilmenevän feminiinisyyden ja nainen todennäköisesti taas hyväksyessään universumin maskuliinisuuden ja itsensä feminiinisyyden. Samoin mies hyväksyy itsessään sopivan määrän feminiinisyyttäkin ja toisinpäin.

Tästä johtuen eheämpi mies arvostaa kaikkia naisia koko maailmassa, vaikka ei olekaan heidän kanssaan suhteessa. Hän näkee universumin feminiinisyyden heijastuksen heissä, ja saa heidät loistamaan. Hän ei koe naisia puutteellisina miehinä vaan ainutlaatuisina naisina.

ps. ëdellinen teoria on tosin hatusta temmattu 10 minuutissa, mutta yritin kuitenkin vastata. :-)

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

Kiitos kommentista!

Olet oikeassa siinä, etteivät mainitsemani asiat ole vähäarvoisia. Minua kiinnostaakin se, nähdäänkö ne - tai jotkut muut opetukset ja kokemukset - universaaleina kaikille binäärisessä sukupuolijärjestelmässä miehiksi määritellyille.

Naisten kohteleminen miehen näkökulmasta sisältyy blogissa mainitsemiini käyttäytymismalleihin.

En aio keskittyä vänkäämään näissä kommenteissa esitettyjen mies/naisstereotypioiden todellisuudesta, vaan minua ihan aidosti kiinnostaa mikä on essentialistien mielestä miehisyyden olennainen osa, jonka eteenpäin välittämisen vastuu on isällä.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

No mitäs ne naiseuteen liittyvät asiat on, jotka opitaan äidiltä? Olen miettinyt tätä siitä asti kun yöllä luin juttusi, enkä ole keksinyt yhtään ainutta naisjutskaa, mikä olisi tullut äidiltäni. Äidiltä sain kiinnostuksen kirjoihin ja sienestykseen ja ehkä korkeakoulutukseen.

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

Tästä kuulisin kernaasti mielipiteitä. Veikkaan vastausten painottuvan hoivaviettiin, kuten Perttu jo yllä ehdotti

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Jos hoivavietti on vietti (ehkä se on, se vain puuttuu minusta täysin), ei sitä tarvitse saada mallina äidiltä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Uskokaa tai älkää mutta TKK:lla on ollut jo pitkään naisia koneteekkareinakin. Ihmiset eivät elä säkissä vanhempiensa kanssa. Kovin suppeaksi se maailma jäisi jos eläisivät.

Ympärillämme on miljoonia ihmisiä joista saamme ja joudumme imemään vaikutteita. Myös käsityksiä miehuudesta ja naiseudesta. Nykymaailmassa vanhempien seurassa lähinnä nukutaan ja vietetään loma-ajat.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Vanhempien vaikutus lapsen persoonallisuuden kehitykseen on pieni, jos hei eivät auiheuta lapseilleen erityisiä traumoja - geenit ja muu ympäristö määräävät loput. Kehotaan lukemaan kirjan "Kasvatuksen myytti".

Jos vanhemmat ovat hirveitä, niin silloin he voivat kyllä vahingoittaa lasta loppuiäkseen. Samoin lapsen mieli vahingoittuu jo kohdussa, jos äiti on kovan stressin alaisena, epigeneettisten mekanismien kautta. Tätä olisi syytä miettiä niiden "hurskaiden", jotka jumalansa nimissä haluavat heikentää naisen kanssa parisuhteessa elävän äidin asemaa.

Jos joku väittää tietävänsä, jotta jokin perhemalli on toista parempi, valehtelee.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Jos geenit määräävät, lapsella on " oikeus" isovanhempiin, tai ainakin oikeus tietää heistä.

Jotkut lesboparit katsovat, että he ovat lapsen kaksi vanhempaa eikä muita vanhempia ole. Tämä katkaisee lapselta yhteyden omaan perimään.

Isossa-Britanniassa tuli helmikuussa voimaan laki, jossa tunnustetaan kolmen biologisen vanhemman lapset. Nämä ovat oikeasti kolmen biologisen vanhemman lapsia, koska DNA tulee isältä, äidiltä sekä luovuttajanaiselta. Tällöin lesbosuhteessa elävät voivat olla molemmat lapsen biologisia vanhempia. Siitä huolimatta lapsella on myös miespuolinen vanhempi ja tämän suku ja hänellä tulisi olla oikeus tietää näistä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

En ole oikeastaan eri mieltä. En ajattele, että lapset menevät "pilalle" vaikka heillä ei olisi lainkaan vanhempia. Ajattelen, että heistä tulee "itseensä nähden" erilaisia riippuen siitä, minkälaisessa ympäristössä he kasvavat. Lapsuus on maailmaan mukautumista.

Ajattelen, että suuri osa ihmisten välisestä viestinnästä on sanatonta ja alitajuista.

Ajattelen, että ensiksi pitäisi jotenkin mitata, missä määrin me nykyajan miehet olemme miehiä voidaksemme puhua miesten ja naisten eroista. Olen ymmärtänyt, ettemme ole historiamme aikana koskaan olleet niin lähellä naista kuin nyt. Eli se, olemmeko me kuvioissa vai emme, on oikeastaan yhdentekevää lopputuloksen kannalta - emme tuo pöytään mitään erityistä.

Mutta se, että olet sinä, sitä ei voi kukaan muu välittää lapsillesi. Olennainen kysymys onkin, kuka tai mitä sinä olet? Jos olet maskuliinisempi kuin lastesi äiti, silloin poissaolosi olisi sen puutetta. Millaisia poikasi ovat? Dominoivia? Alistuvia? Kumpaan vanhempaan he samaistuvat? Vetoavatko jompaan kumpaan vanhempaan enemmän saadakseen tahtonsa läpi? Koittavatko kiertää asetettuja sääntöjä toisen vanhemman kautta? Onko suoriutumisessanne eri arkisista toimista mitattavia eroja esim. ajassa? Entä miten näet roolisi perheessäsi?

Ehkä kyse ei ole siitä, mitä voit välittää ja mitä toinen ei voi. Ehkä kysymys on siitä, mitä välität ja mitä toinen ei.

Mutta kuten Roponen tuossa ylempänä totesi, on hyvin mahdollista tai todennäköistä, että kasvatuksella ei ole suurtakaan väliä. Että kaikki tilastoissa on tulkittavissa suurelta osin geeneillä. Silti, ympäristö meidät aktivoi. Tai passivoi. Me kasvamme. Meistä tulee se, mitä teemme - tai jätämme tekemättä.

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

Hyvää pohdintaa!

On totta, että harvoin jos koskaan vanhempien roolit kasvattajina ja heidän välittämänsä elämänkokemus on täysin yhtenevää. Blogin aiheen tiimoilta tartun kysymykseesi maskuliinisuudesta: miten määritellään "maskuliininen"? Entä kuinka suuri osa siitä on opittua ja miten paljon biologiaan pohjautuvaa "aitoa" maskuliinisuutta? Näihin kysymyksiin toivoisin erityisesti uuden avioliittolain vastustajien vastaavan.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Vastustan "henkeen ja vereen" tätä "tasa-arvoista avioliittolakia" ja pidän sitä suorastaan sairaana ilmiönä, mutta en mene siihen tämän enmpää, vaan kerron oman kokemukseni arvojen ja tapojen (miehisyyden, naiseuden) siirtämisestä seuraavalle sukupolvelle.
Äitini on aina ollut minulle vieras, täysin käsittämätön näkemyksineen ja kylän torjuva, enkä omaksunut häneltä juuri mitään ominaisuuksia, ainakaan tunnistettavasti. Sen sijaan elin pitkälle aikuisuuteen misvaltaisessa yhteisössä (neljä veljeä ja näiden kaverit, opikselukaverit tekussa ja sen jälkeen miesvaltaiset työyhteisöt), joten kasvoin elämään miehisten määreiden mukaan, siinä määrin, kun se nyt naiselle on mahdollista, enkä vieläkään ole oppinut ymmärtämään naiseuden monimutkaista logiikkaa ja tässä iässä voinen sanoa, etten varmasti koskaan ehdi oppiakaan.
Minulle syntyi poika, joka jäi huostaani, kun erosin miehestäni ja siirsin hänelle sen, mitä osasin ja taisin ja voi vain todeta, että kyllä hänestä mies kasvoi.
Olen kuitenkin monta kertaa miettinyt, että mitenkä olisi käynyt, jos olisinkin saanut tytön ja joutunut kasvattamaan hänestä naisen niillä avuilla, mitä omasin? Siitä olen saanut tuntumaa, kun poikani perheessä on kaksi tytärtä ja miniä on naisellisuuden perikuva, niin hyvässä kuin pahassakin ja minä olen joskus täysin "huuli pyöreänä" tyttöjen kanssa. En minä osaa sellaisia tyttöjen hömpötyksiä, vaan toteutan sitä, minulle luontaista, poikien kisalua. toki meillä hauskaa on ja tytöt viihtyvät, mutta minä katsoo pitkin nenän vartta, kun opetan tytöille peljä ja sellasia, hänen mielestään, poikien juttuja.
Miksikö tämän sitten kerron, no siksipä kerron, että minä olen aina kokenut olevani jollain tasolla "vajaa/puutteellinen", koska minä en osaa yksikertaisesti toimia naisten maailmassa. En vaan osaa. Sanonkin aina, että "en ole mikän pitsin nyplääjä, enkä osaa puhua pitsin nypläämisestä". Ja, se asia on hallinnut elämääni ja aihettanut siihä melkoisesti ongelmia, niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Olen jollain tasolla jäänyt hyvin yksin, sillä miehen ja naisen välinen ystävyys on vieläkin jollain lailla tabu ja aiemmin se oli vieläkin enemmän. Voisaalta atunnen miehisen maailman liian hyvin voidakseni toimia miehisessä maailmassa naisena, naisellisin ehdoin.
Jos tätä taustaa vasten arvioidaan lapsen kehittymistä samaa sukupuolta olevien muodostamassa perheessä ja heidän panostaan lapsen arvomaailman kehityksessä, niin pakostakin pistää pohtimaan, saako lapsi tarpeeksi näkökylmaa kummankin sukupuolen erityispiirteisiin. Sillä, vaikka miten puhutaan miehen ja naisen välisestä tasa-arvosta, niin millään ihmeen ilveellä meistä ei voi poistaa nitä sukupuolemme määrittämiä ominaisuuksia, ei seksuaalisuuden, eikä myöskään tunteiden tai ajatustenkaan tasolla.
Ja, mitä siitä seuraa, ajaudutaan kohti sukupuoletonta ykslöä, joka ei ole tietoinen omasta seksuaalisesta minästään ja sehän johtaa meidät lopulta sukupuuttoon. No, siihen on aikaa, mutta sairauttakinhan pitäisi alkaa ehkäistä hyvissä ajoin, jos sellaisen tiedetään olevan uhkaamassa.

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

Kiitos kun kerroit tarinasi! Oma elämänkokemus vaikuttaa aina vahvasti mielipiteisiimme näissä kysymyksissä. Ikävä kuulla, että sinua on ahdistanut kun et ole saanut tukea naisen roolin opettelussa.

Olisikin mielenkiintoista kuulla, mistä tarkalleen ottaen olet kokenut jääneesi paitsi. Mainitsit pitsinnypläyksen ja muut naiselliset "hömpötykset", ilmeisesti koet myös ettet ymmärrä naiseuden kokemusta niin hyvin kuin toivoisit. Mitä kaikkea muuta koet naiseudelle universaaliksi?

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Ville, se naiseus/naisellisuus, yhtälailla kuin miehisyys/mieheys ilmenee meissä niin monilla eri tavoilla, se voi olla tapa käyttäytä eri tilanteissa, tapa suhtautua esimerkiksi juurikin kaikkeen tällaiseen kodin koristeluun(siitä yleisnimi pitsinnypläys), itsensä kaunistamiseen ja moneen sellaiseen asiaan, joita "naiseudelta on totuttu edellyttämään". Me jokainen olemme tietenkin eri tavalla naisia, mutta kuitenkin naiseuteen liittyy asioita, joita minä kutsun täksi "hömppälulttuuriksi".
Ihailin isääni ja pyrin tekemään asiat hänen tavallaan, mistä syystä esimerkiksi aloin polttamaan jo hyvin nuorena tupakkaa, olen ollut autohullu, rakentelin kaikkea(kirves ja vasara pysyivät kädessä paremmin kuin neula ja lanka - koulussakin sain käsitöistä kympin, kun osasin korjata ompelukoneen, vaikka en osannut ommella), minkä piikomiseltani ehdin, sillä äidille minä olin vaan piika, jota voi kohdella kuin palkollista ikään.
Tunnetasolla jäin jotenkin irralliseksi siihen miehen ja naisen väliin, kun pojat pitivät minua "hyvänä jätkänä" ja olin itsekin oppinut pitämään heitä "vain" kavereina ja nainen oli minulle melko lailla vieras ja outo otus. Sain lisäksi huoran maineen jo hyvin nuorena, ensin äitini suusta ja sittemmin moneen otteeseen kaiken maailman tiukkisten suista, sillä hengailin aina miesten kanssa, vaikka olin senkin ajan mittapuun mukaan lähes vanha piika, kunnes tajusin, että miehistä voi olla muuksikin kuin hyviksi kavereiksi. Ajatuskulku kun on kuitenkin eri sukupuolten välillä niin seksuaalisjännitteinen/-viritteinen.
Se aiheutti myös monesti sen, että olin hyvin epävarma jopa ammattitaidostani, ja osaamisestani yleensä, kun en tuntenut olevani oikeastaan kenenkään joukoissa, vaan yritin olla jotain,mitä en oikeastaan osannut. Jossain vaiheessa sitten myönsin, että olen hyvä jätkä ja that's it (jätin sanan vain pois, vaikka se kuului kauan sanavarastooni vakiona=minä olin VAIN minä), jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin saan olla kelpaamatta, mutta äidilleni, joka on nyt 90-vuotias ja on vihdoin huomannut minun erottuvan "normaaleista" ihmisistä, en ole vieläkään kelvannut sinä, mitä olen, vaan nyt minusta sitten yritetään tehdä jotain ihan muuuta, kuin mitä oikeasti olen hyväksynyt olevani.
Tämän kokemani perustella olen miettinyt paljon myös tuota homojen ja lesbojen lastenkasvatusta ja näitä roolimalleja, sillä me elämme kuitenkin valtaosaltaan eri sukupuolten muodostamina perheinä, ja kaikki tavallaan jakautuu kahden, toisilleen hyvinkin vastakkaisen sukupuolen rooleihin ja niiden vaatimiin erilaisuuksiin perustuvissa yksiköissä. Yhtenä esimerkinä saunat, pukuhuomeet ja niin edelleen. Se tietyy häveliäisyys leimaa kaikiisa tilanteissa tätä yhteiskuntaa. On perusteltu, että lasta voi opettaa ja varmasti voikin, enkä pidä näitä pareja yhtään huonompina vanhempina, mutta on selkeästi asioita, jotaka omaksutaan vain mallintamalla ja se mahdollisuus näiltä lapsilta puuttuu. Ja, kuten itse ole saanut karvaasti kokea, se leimaa hyvin voimakkaasti elämää, pahimmillaan, kuten minulle on käynyt, aina tänne vanhuuteen asti. En tiedä olsisko terapia auttanut, tai asian varhaisempi tiedostaminen (minähän en ymmärtänyt, mikä minua vaivaa, ennen kuin vasta nyt joitakin aikoja sitten), mutta ei kait me tietoisesti aleta sen vuoksi terapoimaan laspia, että heidät on pienen pakotettu alistumaan tällaiseen kasvuympäristöön.

Timo Lehtonen

Väite: Jokaisella maailmaan syntyvällä lapsella on synnynnäinen oikeus olla syntymästään lähtien biologisen isänsä ja äitinsä yhdessä hoidettavana.

Mitään ihmisen synnynnäistä oikeutta ei voi kukaan milloinkaan ottaa ihmiseltä pois. Vaikka synnynnäinen oikeus ei aina käytännössä toteudu, se ei poista oikeuden olemassaoloa (vrt. ihmisen oikeus omaan omaisuuteensa ei katoa, jos se varastetaan). Jokaisella maailmaan syntyvällä lapsella oleva synnynnäinen oikeus olla syntymästään lähtien biologisen isänsä ja äitinsä yhdessä hoidettavana ei milloinkaan voi toteutua sellaisessa perheessä, jossa lapsi on joko kahden miehen tai kahden naisen hoidettavana (ilman isää tai äitiä).

Pyyntö Ville Savonlahdelle: Jos olet sitä mieltä, ettei jokaisella maailmaan syntyvällä lapsella ole synnynnäistä oikeutta olla syntymästään lähtien biologisen isänsä ja äitinsä yhdessä hoidettavana, niin kerro täällä mihin perustuen olet sitä mieltä, ettei lapsella ole tuota synnynnäistä oikeutta.

Aihetta koskevaa luettavaa:
1. YK ja lapsen oikeudet: Lapsella on sitova ihmisoikeus isään ja äitiin http://www.aitoavioliitto.fi/artikkelit/yk-ja-laps...
2. Yleissopimus lapsen oikeuksista http://www.ihmisoikeudet.net/uploads/materiaali/YK... lapsen oikeuksista.pdf
3. Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeu...
4. Implementation Handbook for the Convention on the Rights of the Child http://www.unicef.org/publications/index_43110.html

Toimituksen poiminnat