*

Maailman syleilyn puolesta Elämän monimuotoisuus on tärkeää - myös ihmisten keskuudessa

Vegaanikeskustelu ja yhteinen maaperä

  • Vegaanikeskustelu ja yhteinen maaperä

Puoluetoverini ja eläintuottaja Mikko Välttilä teki erinomaisen avauksen viimeviikkoisessa blogissaan, jossa hän peräänkuulutti ratkaisukeskeistä ruokakeskustelua meneillään olevan vegaanihaasteen tiimoilta. Poliittisesti aktiivisena vegaanina allekirjoitan tämän toiveen täydestä sydämestäni - yhteisen maaperän löytäminen olisi ensiarvoisen tärkeää.

 

Vegaanihaasteen tavoitteena on innostaa ihmisiä lisäämään kasviperäisen ruuan osuutta omassa ruokavaliossa pitkällä tähtäimellä, kenties vaihtamaan siihen kokonaan. Perusteet kasvisruuan lisäämiselle voi jakaa kolmeen, osin päällekkäiseen kategoriaan: ekologiseen, eettiseen ja terveydelliseen.

 

Näistä kiistanalaisin ja tunteita herättävin on ehdottomasti eettinen näkökulma, joka usein varastaakin koko show'n - puhutaanhan sentään ihmisten henkilökohtaisista ruokatottumuksista ja niihin liittyvistä arvoista. Minusta olisi kuitenkin parempi, jos tämä eettinen näkökulma jätettäisiin keskustelussa sivurooliin. On jokaisen oma asia ratkaista moraalinen suhteensa toisten eläinlajien syömiseen - uhanalaiset toki pois sulkien.

 

Eläintuotannon ekologiset ja terveydelliset vaikutukset ovat sen sijaan merkittävät, ja niistä meidän tulee keskustella vakavasti myös poliittisella tasolla - ennen kaikkea sen suhteen, mitä yhteiskuntana haluamme tukea. Kuten Mikkokin blogissaan toteaa:

- Lihansyöntiä tulee vähentää rajusti. Se on melko kiistatta todistettu fakta.

Kysymys kuuluukin: voimmeko kaikki olla tästä yhtä mieltä? Ja jos olemme, mitä pitäisi tehdä?

Ensinnäkin tämä yhteinen tilannekuva tulisi huomioida julkisissa hankinnoissa. Koulujen ja muiden laitosten tarjonta tulisi vaihtaa kasvispainotteiseksi: pohditaan kasvispäivän sijaan montako lihapäivää todella tarvitsemme. Tätä aion itsekin edistää kuntapoliitikkona.

Toisekseen voisimme painottaa maataloustukiamme ekologisin ja terveydellisin perustein. Tämä suosisi kasvisruuan lisäksi useimmissa tapauksissa suomalaista, lähellä tuotettua ruokaa ja tarjoaisi myös lisäkannustimen nyhtökauran ja härkiksen kaltaisten innovaatioiden kehittämiseen.

Otetaan loppukaneetiksi toinen lainaus Mikolta:

-Keskustelussa ei ole voittajana poliittinen kanta tai muu aate tai jokin valtio. Voittaja tai häviäjä on koko maapallo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mitä tulee terveydellisiin näkökohtiin, niin vegaaniruokavaliosta puuttuu ainakin B12 vitamiini ja monien hivenaineiden saanti voi helposti jäädä liian vähälle.

Eettisten ja ekologisten näkökohtien kohdalla voi kysyä mikä on ongelma hirvenlihan syönnissä, koska kyseessä on riistaeläin, jolla on hyvin vahva kanta eikä se ole vähenemässä. Saman kysymyksen voi esittää myös katkaravuista tai vaikkapa etanoista.

Mitenkäs sitten hunaja? Vegaanit eivät voi sitä syödä, koska se on mehiläisten keräämää. En löydä tästä suurta eettistä tai ekologista ongelmaa.

Ja onko missään ruokavalioon liittyvässä asiassa syytä mennä hurmoshenkiselle tasolle, jolloin suurennuslasilla luettavissa oleva merkintä chipsipussin kyljessä "saattaa sisältää hiukan maitoproteiinijäämiä" aiheuttaa tuotteen hylkäämisen. Tai kuten oman tyttäreni kohdalla thaimaalainen kasvisateria, koska tuoteselosteessa luki yhtenä mausteena "thaimaalainen kalaliemi".

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

Kaikki huomiosi ovat sinällään oikeansuuntaisia, mutta kokonaisuuden kannalta varsin vähäisiä.

-B12: Kyllä, sitä joutuu vielä syömään purkista. Verrattaessa nykyiseen, Suomessa keskimäärin 80 kilon vuosittaiseen lihankulutukseen, täysin kasvipohjaisen ruokavalion terveyshyödyt ovat merkittävät. Kaikkien ei tarvitse ryhtyä vegaaneiksi, tässä haetaan sitä yhteistä maaperää ja tilannekuvaa lihansyönnin vähentämisen tarpeesta.

-Riista: varmasti eettisin ja ekologisin eläintuotannon muoto. Sillä voi valitettavasti korvata nykykulutuksesta vain murto-osan.

-Hunaja: jotkut vegaanitkin mieltävät sen hyväksyttäväksi, vaikken sitä itse enää syö. Jokainen ratkaiskoon tämän itse, kuten blogissakin peräänkuulutin.

-"nipotus": itse en piittaa mahdollisista jäämistä (tarkoittaa yleensä samaa tuotantolinjaa jonkin eläinperäisen kanssa), mutta jos joku haluaa olla periaatteissaan tarkka, eipä se meiltä muilta pois ole.

Mihin omasta mielestäsi tulisi pyrkiä kansallisella tasolla? Kuinka otat vastaan tekemäni konkreettiset ehdotukset? NIISTÄ meidän tulisi keskustella.

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Terve taas Juha,

Vitamiinit ja hivenaineet.
Käsitykseni mukaan vegaanit ovat keskimääri tietoisempia, mitä keho tarvitsee ja mistä sitä saa. Itse otan B12 vitamiinia (reseptivalmiste apteekista) piikkinä 3krt/vuosi terveyskeskuksesta. B12 saa myös merilevävalmisteista, mutta en ole mieltynyt niiden makuun.

Jäämät.
Elintarviketuotteissa pitää ilmoittaa, mikäli on mahdollista, että esim maitoa, kananmunaa, kalaa, äyriäistä, pähkinää, jne. jne. saattaa olla tuotteissa, vaikkei niitä varsinaisina raaka-aineina olekaan. Tämä allergia syistä. Itse syön kyllä sipsejä ja wiener nougata, vaikka niissä "saattaa olla maitoa". Mutta jos joku ei halua, niin vapaa on valinta.

Hunajaa.
Hunajan tuotannossa ei tarkoituksella tapeta hyönteisiä. Syön mielelläni hunajaa. Muutenkin hyönteiset, paahdetut sirkat/sirkkaproteiinijauhe kiinnistaa ruokana/raaka-aineena. Mutta jos joku ei halua, niin vapaa on valinta.

Minulla ei ole eettistä, ei ekologista eikä terveydillistä syytä/vakaamusta olla vegaani. Minä en vain halua syödä eläintä poislukien hyönteisiä.

Ja lopuksi hyvä Juha Kuikka.
Mielestäni jokainen saa syödä mitä itse haluaa, kenenkään mitään pakottamatta, kenenkään mitään kieltämättä.

-Rauhaa ja Rakkautta

ps. Muuten vaikuttaa siltä että vegaanikeskustelussa juuri lihansyöjät menevät usein "hurmoshenkiselle tasolle". ;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tietysti jokainen saa syödä mitä haluaa. Juuri sehän on oma pointtini.

Kommentoin vain oikeaoppisesta vegaanisuudesta, joka ei salli mitään eläinkunnan tuotteita eikä edes sitä hunajaa. Ja sellaiseen liittyen esitin kysymykseni. Niin pitkälle menevä vegaanisuus on todellakin kuin uskonto sen sijaan, että kyseessä olisi pelkästään terveydellisiin tai eettisiin näkökohtiin liittyvä rationaalinen valinta.

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti Vastaus kommenttiin #4

Blogissani toivoin, että tämä eettinen pohdinta jätettäisiin keskustelussa sivuraiteelle - silti se tuntuu olevan ainoa asia mikä sinua kiinnostaa.

Pyydän, älä takerru "oikeaoppiseen" vegaaniuteen, vaan pohdi mikä on yhteinen tilannekuvamme valtakunnallisen ruokapolitiikan suhteen.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Jos ihminen on kehittynyt apinoista, niin kuin yleisesti uskotaan ja tiedetään, ihmisen evoluutio ulottuu miljoonien vuosien taakse ja lähtökohtaisesti ihminen on silloin ollut alusta asti sekaravinnon syöjä. Ihmisen elimistön ikä ja toimivuus on siten kohtuullisen vanha ja kehittynyt. Ihmisen sukupuusta löytyy edelleen eläimiä, jotka syövät lähes kokonaan tai ainakin pääasiassa kasviksia. Kasvissyöjäserkkumme elävät edelleen viidakossa eivätkä käy kuussa taikka rakenna avaruusraketteja.

Itse uskon siihen, että ratkaiseva ero tehtiin aikanaan siinä vaiheessa kun esi-isämme nousivat takajaloilleen ja vapauttivat kädet muuhun käyttöön. Käsien muu käyttö mahdollisti tehokkaan metsästyksen, kommunikoinnin ja tulen teon. Siinä vaiheessa kun esi-isämme alkoivat syödä lihaa kunnolla, se näkyi aivojen ja älykkyyden kehittymisenä. Tämän jälkeen ihmisen kehitys on ollut huimaa ja nopeaa. On helppo laittaa iso osa kehityksestä lihansyönnille.

Miljoona vuotta sitten ihmiset tuskin miettivät, pitäisivätkö tipattoman tammikuun tai lähtisivätkö jatkossa ihan puhtaasti vetämään kasvislinjalla. Vedettiin naamaan sitä mitä tuli eteen ja lihaa niin paljon kuin napa veti. Seuraavana päivänä oli sama ongelma edessä, mistä saisi safkaa. Kun ihminen on noista ajoista kehittänyt elimistönsä nykypisteeseen, ihmisen elimistö on sekaravinnon käyttöön sopeutunut. Kasvishömppä on viimeaikojen muotivillitys ja kannattaakin miettiä, onko se ihmiselimistölle luonnollista ja terveellistä. 5-10 miljoonaa vuotta luonnollista kehitystä ja evoluutiota vai muutamien vuosien kokeilulla mietittyä muotihömppää?

Jokainen syököön vaikka pieniä kiviä jos se on hänelle hieno juttu tai se on muuten muotia. On eri asia alkaa vaatimaan samaa muilta. Itse suosin sekaravintoa enkä lähde vaatimaan tätä muilta. Muutaman vuoden päästä marketeista saa lihaa, joka on tehtyä, ei kasvatettua. Kehitys kehittyy.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Monipuolisen ravinnon kannattajana minä arvostan itse pyydettyä kotimaista kalaa. Lihan osalta käytän kyllä kaikkia saatavia, mutta ekoihmisenä suosin kanaa ja sikaa. Odottelen mielenkiinnolla mitä uutta hyönteisten lisääntyvä käyttö tuo proteiinivalikoimaan. Nyt tulee syötyä lähinnä etanoita.

Hedelmiä ja marjoja käytän todella paljon, enkä hyljeksi mitään kasviksia tai sieniäkään ravinnossa. Tai onhan noissakin pari inhokkia kuten varsiselleri. Omaa satoa ja saalista varten kotoa löytyy neljä pakastinta, jotka yksi kerrallaan sammutetaan kesään mennessä kun sato on syöty.

Kenenkään ei varsinaisesti tarvitse siirtyä kasvisravintoon toimiakseen nykyistä ekologisemmin, mutta saahan niin tietysti tehdä jos eläinravinnon käyttö ahdistaa.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

"Ensinnäkin tämä yhteinen tilannekuva tulisi huomioida julkisissa hankinnoissa. Koulujen ja muiden laitosten tarjonta tulisi vaihtaa kasvispainotteiseksi: pohditaan kasvispäivän sijaan montako lihapäivää todella tarvitsemme. Tätä aion itsekin edistää kuntapoliitikkona."

Jos oikein rehellisiä ollaan niin kouluissa ei ole yhtään todellista lihapäivää ja suurin osa valikoimasta kuuluu kasviksiin kuin lihaan, toisin sanoen tarjonta on jo nyt kasvispainoitteista.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Juha,
ymmärtääkseni viralliset ravintosuositukset, joita koulut pyrkivät noudattamaan, painottavat kasvisten suurempaa määrää suhteessa lihaan. Tämä lienee ihan hyvä asia?

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Kysymyksesi menee ohitse siitä mitä tarkoitin.
Silloin kun puhutaan kasvispäivästä se tarkoittaa sitä että ei ole lihaa tarjolla vaan vain ja ainoastaan kasviksia. Puhuttaessa lihapäivistä nuo kyseiset päivät eivät todellakaan ole sellaisia joissa on tarjolla vain lihaa vaan ottajasta riippuen annos voi olla jopa lihaton.

Tämä johtuu siitä että määrällisesti tarjolla on enemmän kasviksia kuin lihaa. Tämän lisäksi ne jotka haluavat voivat olla joka päivä kasvispäivällä, koska yhteiskunta tarjoaa moisen mahdollisuuden.

Sitä kannatan lämpimästi että opettajat voisivat keski-Euroopan maiden tapaan nauttia kouluruokailun yhteydessä lasin viiniä jos niin haluaisivat tehdä.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Kovimmat taistelijat suosivat kasvisruokaa, kuten natsit, Shaolin kun-fu munkit, ja Rooman gladiaattorit http://www.huffingtonpost.com/2014/10/22/gladiator...
Nykyajan UFC vapaaottelijoista mm. Diaz veljekset ovat kasvisruuan syöjiä. Videolla vanhempi veljeksistä ottelee https://www.youtube.com/watch?v=12AOD1ouzkg

Käyttäjän HannuSiivonen kuva
Hannu Siivonen

Natsit on väärä esimerkki, vaikka Hitler oli kasvissyöjä ja saksalaiset söivät pääosin kasvisruokaa. Jälkimmäinen johtui siitä että liha varattiin armeijan käyttöön, eikä sillä niin kovia taistelijoita tehty (ehkä se olikin hyvä esimerkki väärässä kontekstissa).

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Olipa hyvä ja kiihkoton kirjoitus aiheesta, jonka kanssa kovin usein mennään tunne edellä.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Aiheeseen sopii hyvin legendaarinen - ei-tieteellinen, mutta kiehtova - "I rest my case" kuva kahdesta julkisuuden henkilöstä.

https://fellowshipoftheminds.com/2012/08/09/i-rest...

Kannatan mahdollisimman laajaa totaaliveganismia. Sen myötä laadukkaan wagyu:n saatavuus paranee ja hinta laskenee päivittäistavaratasolle.

Käyttäjän HannuSiivonen kuva
Hannu Siivonen

Yhteisen maaperän löytäminen on aika pötyä. Sitä kaivataan koska karjataloudelle, ja varsinkaan lihalle ei löydy oikeita järkeviä perusteita. B12 lähteenäkin liha on kallista, vaikkei laskisikaan runsaita tukiaisia hintaan. Järkevin poliittinen ratkaisu olisikin että kaikki saa halutessaan syödä lihaa, kunhan sen omalla rahalla maksaa. Valtion tulisi myös tukea myös karjatuotannosta luopuvia tiloja ettei toimenpiteestä koidu kohtuutonta haittaa

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Peruskoulun ylimmillä luokilla ja lukiossa pitäisi siirtyä kokonaan kasvisruokaan jo senkin takia, että lihaa syödään muutenkin jo liikaa. Koulussa voitaisiin elää kasviksilla ja kotona sitten voitaisiin syödä lihaa ja kalaa niin kuin ennenkin.

Käyttäjän RistoMikkonen kuva
Risto Mikkonen

Mielestäni valtiovalta voisi tehdä arvoneutraalin ratkaisun lopettamalla epäreilut maataloustuet eli yhden tuotannon liiallisen tukemisen. Suurin osa maataloudelle annetuista tuista menee suoraan tai epäsuorasti lihateollisuuden tukemiseen. On epäekologista ja terveydelle haitallista että vihannekset maksavat kaupassa vähemmän kuin liha. Uskon siihen, että kun maataloustuotteiden hinnat alkavat oikeasti vastata niiden tuotantokustannuksia, saa tämä keskustelu realistisemmat puitteet.

Toimituksen poiminnat