*

Maailman syleilyn puolesta Elämän monimuotoisuus on tärkeää - myös ihmisten keskuudessa

Simon Elo uhkailee pakolaistilanteen pahentamisella

  • Simon Elo uhkailee pakolaistilanteen pahentamisella

Kansanedustaja Simon Elo uhkasi eilen Puheenvuoron blogissaan Irakia Suomen maksamien tukien lakkauttamisella, mikäli sen kansalaisten pakkopalautuksista ei päästä yhteisymmärrykseen. Tämä oli jälleen yksi osoitus Sipilän hallituksen maahanmuuttopolitiikan sanelleiden perussuomalaisten vaarallisesta ja epäjohdonmukaisesta lähestymistavasta pakolaistilanteen hoitoon.

Kirjoituksessaan Elo luettelee mihin Suomen myöntämää tukea on käytetty: ISIS:tä vastustavien Peshmerga-joukkojen koulutukseen ja siltä vapautettujen alueiden jälleenrakennukseen, humanitaariseen apuun ja miinanraivaukseen. Kaikki toimia, joilla maata pyritään vakauttamaan ja ehkäisemään uusi Eurooppaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden aalto. Kaikki toimia, joiden rahoituksen lakkauttamisella kansanedustaja nyt uhkailee päästäkseen eroon Suomeen jo saapuneista turvapaikanhakijoista - nurinkurista, eikö totta?

 

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja lähtemästä kieltäytyneiden suuresta määrästä huolestunut hallitus on tilanteesta itse vastuussa. Suomi myöntää turvapaikan vain noin 15% irakilaisista hakijoista, Ruotsi ja Saksa puolestaan enemmistölle heistä. Maahanmuuttoviraston turvallisuusarvioiden muutoksessa oli selviä merkkejä poliittisesta painostamisesta ja humanitaarisen suojelun pykälän poistaminen oli myös täysin kestämätön ratkaisu.

Kaiken huipuksi kansanedustaja Elo vielä syyttää EU:ta epäonnistumisesta koko unionin alueen kattavan yhteisen palautussopimuksen neuvottelemisessa:

EU-johtajien puheet unionin yhtenäisyyden voimasta osoittautuvat sanahelinäksi, kun kaikesta Irakille annetusta avusta huolimatta EU ei ole saanut Irakin kanssa aikaan palautussopimusta.
 

Perussuomalaiset ovat alusta lähtien vastustaneet EU:n sisäistä taakanjakoa pakolaisten vastaanottamisessa jäsenmaiden itsenäiseen turvapaikkapolitiikkaan vedoten, mutta yhdessä neuvoteltu palautussopimus kyllä pitäisi saada aikaiseksi? Kansainvälisessä yhteistyössä on vaikea napsia rusinoita pullasta kovin pitkään.

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten ulkoministeri Soini suhtautuu puolueensa kansanedustajan "diplomaattiseen" avaukseen - muista hallituspuolueista puhumattakaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kysymys tässä tapauksessa ei ole pakolaisista, vaan Suomen viranomaisten tunnistamista laittomista maahan tunkeutujista!

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

Epävakaampi Irak tuottaa maailmaan lisää pakolaisia. Mitä "laittomiin" maahan ilman oleskelulupaa jääviin tulee, hallitus on heidän statuksestaan itse vastuussa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Laiton on aina laitonta, aivan samalla tapaa kuin ne PS:n hakkaraisten möläyttelyt! Hallituksen vastuu on poistaa Suomessa laittomasti oleskelevat tai sitten vangita heidät ns. internointileireille.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

"Suomi myöntää turvapaikan vain noin 15% irakilaisista hakijoista, Ruotsi ja Saksa puolestaan enemmistölle heistä."

Lienee selvää että Saksan ja Ruotsin kautta Suomeen tulleet eivät ole enää pakolaisia vaan tavoittelevat jotain muuta. Kuten viranomaisetkin ovat päätelleet.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Simon Elon kirjoitus oli täysin perusteltu ja asiallinen.

"Pakolaistilanteen pahentamisella" uhkailee lisää pakolaisia vaativa oppositio, sillä pakolaistilannehan pahenee Suomessa lisätulijoiden myötä.

Suomesta palauttaminen Irakiin ei ole kansainvälisten sopimusten vastaista, koska Ruotsistakaan palauttaminen ei ole.

Pakolaisen oikeus olla saamatta syytettä laittomasta maahantulosta koskee Geneven sopimuksen mukaan vain tilannetta, että tullaan suoraan maasta, jossa henki on uhattuna.

Sopimusta ei ole myöskään laadittu massamaahanmuuttoa varten vaan yksittäisten poliittisten pakolaisten suojelemiseksi.

Suomesta voitaisiin palauttaa myös Ruotsiin, koska Ruotsi on turvallinen maa.

Savonlahti jättää mainitsematta, Suomi on myöntänyt Irakiin vuosina 2011-2015 yhteensä viisi miljoonaa euroa humanitaarista apua. Suomi myönsi viime vuoden heinäkuussa myös 10 miljoonaa euroa lisätukea Irakille.

Savonlahti mainitsee, että Suomi myöntää turvapaikan "noin 15" prosentille hakijoista, kun oikea luku on 18 %.

Savonlahti ei itse perustele, miksi 8,5 miljardilla vuosittain velkaantuvan Suomen pitäisi ottaa vastaan ylipäänsä yhtään pakolaisia.

Vihreät ovat täysin hakoteillä vaatiessaan turvapaikan, oleskeluluvan tai kansalaisuuden myöntämistä laittomasti maahamme saapuneille henkilöille, jotka pahentavat työttömyystilannetta ja merkitsevät sosiaalikustannusten kasvua.

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

"Savonlahti jättää mainitsematta, Suomi on myöntänyt Irakiin vuosina 2011-2015 yhteensä viisi miljoonaa euroa humanitaarista apua. Suomi myönsi viime vuoden heinäkuussa myös 10 miljoonaa euroa lisätukea Irakille."

Juuri tähänhän viittasin kertoessani Elon mainitsemasta humanitaarisesta avusta, avun lakkauttamisella uhkailu on koko kirjoitukseni ydin.

"Savonlahti mainitsee, että Suomi myöntää turvapaikan "noin 15" prosentille hakijoista, kun oikea luku on 18 %."

Kiitos tarkennuksesta, ei taida kuitenkaan vaikuttaa argumenttini sisältöön juurikaan ;)

"Savonlahti ei itse perustele, miksi 8,5 miljardilla vuosittain velkaantuvan Suomen pitäisi ottaa vastaan ylipäänsä yhtään pakolaisia."

Tätä olen käsitellyt aiemmissa kirjoituksissani, kehotan tutustumaan niihin.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Sitä voi arvostella Simon Eloa uhkailusta, mutta se ei asiaa muuta miksikään. Suurin osa suomalaisista on huolissaan siitä, ettei ilman oleskelulupaa maassa olevia saada maasta ulos. Toki tässäkin ryhmässä valmiudet käyttää erilaisia keinoja kiltisti pyytämisestä uhkausta rajumpiinkin keinoihin (joita itse kannatan) vaihtelevat.

Humanitäärisen suojelun pykälän poistaminen oli ainoa mahdollisuus. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, joiden humanitäärinen tilanne on Suomeen verraten kehno. Nämä Suomeen tulleet nuoret miehet esimerkiksi tuskin ovat heikommassa tilanteessa kuin lähtöpaikkaan jääneet perheenjäsenensä. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, vaikka eräät puolueet Suomessa siihen tuntuvat uskovan.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

No miten suomalaisia kohdeltaisiin vastaavassa tilanteessa?

Käytännössä jossain maassa laittomasti oleskeleva suomalainen mahdollisesti ensin rangaistaan, sitten ohjataan suurlähetystöön, mistä haetaan passi. Rahat paluumatkaan pyritään saamaan kotimaassa olevalta tililtä, omaisilta tai ystäviltä. Jos rahaa ei löydy, lähetystö voi myöntää kotimatkakustannuksiin rahaa ulosottokelpoista takaisinmaksusitoumusta vastaan.

Jos siis joku Suomessa toimiva lähetystö on kykenemätön hoitamaan tällaisia sille kuuluvia velvoitteita, silloin sen työntekijöitä kannattaa pyytää poistumaan maasta ja ottaa alue johonkin hyödylliseen käyttöön. Vasta sen jälkeen vetovastuu asiassa siirtyy suomalaisille. Sekään ei kyllä ole mikään oikea ongelma, jos asian haluaa ratkaista. Kuljetuskapasiteettia löytyy omasta maasta ja jos ei löydy, venäläisiltä voi vuokrata.

Suomalaiset ovat kyllä varsin suvaitsevaisia ja myös tottuneita vieraisiin, joiden poistamisessa tarvitaan poliisin apua.
Nyt kuitenkin puhutaan vieraista, joiden poistaminen ei näytä onnistuvan edes poliisin voimin. Tuossa vaiheessa katsoisin astuttavan sen rajan ylitse, minkä jälkeen voi alkaa tapahtua ikäviä asioita jos tilannetta ei oteta hallintaan. Tässä asiassa ollaan varmaan viisaampia vuoden lopussa.

Toki jos maassaolon oikeuksia koskeva laki on väärä, sitäkin voi muuttaa. Sen on vain oltava kaikille sama. Sen rikkomisesta on myös mieluummin rangaistava, eikä aloitettava keskustelua siitä paljonko palkkaa pitää maksaa jos lakia rikkoo.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Eilen sai kuulla uutisista, että kielteisen turvapaikan saaneita on tullut uskoon tai ovat sukupuolisesti suuntautuneita ja tämän varjolla yrittävät saada kumottua kielteisen päätöksen.
Tämän päivän Hesarissa on kirjoitus otsikolla ”Turvapaikkalinja pysyy ennallaan”. Siitä ilmenee, että Helsingin hallinto-oikeus vastaanotti viime vuonna yli 10 000 valitusta. Miten hallinto-oikeudella on aikaa tämän jutturuuhkan ohella käsitellä kantaväestön asioita? Tämä saattaa vaarantaa tavallisen suomalaisen oikeusturvaa hallintoasioissa.

Blogistille asiallinen kysymys: Osallistuuko blogisti pokeriammattilaisena tähän pakolaisten mukanaan tuomaan taakanjakoon yhteiskuntaan maksettujen verojen muodossa? Käsitykseni mukaan netissä tapahtuvissa kansainvälisissä pokeripeleissä kotiutettavista voitoista ei makseta veroa. Ammattia ei harjoiteta verokirjalla. Olenko oikeassa vai väärässä?

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

En usko blogistin menestykseen myöskään pokerin parissa, jos on laittamansa rahansa sen puolesta että Irakilaisista maahantulijoista tulisi Suomelle nettotuottoa. Tällaisia mielipiteitä (ei toki omalla rahalla vetoa lyöden) julkisuuteen annettiin, kun tulijat tänne saapuivat.

Veronmaksuun pokerista minulla on sama kanta kuin sinullakin. Verokirja ei tietenkään ole käytössä, mutta EU:n alueella tapahtuvan pelaamisen tuottoa ei veroteta. EU:n ulkopuolella saadut tulot olisivat taas veronalaisia. Tällaista muistan kuulleeni enkä asiaa ole tarkastanut.

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti

Kysymyksesi ei itseasiassa ole kovin asiallinen, mutta vastataan nyt: pelaan EU-alueella lisensoiduilla sivustoilla, joten en maksa voitoistani veroja - Suomen arpajaislaki on mitä on.

Yrität ilmeisesti sanoa, että ihmisen mielipiteen painoarvo yhteiskunnan varojen käytössä määräytyy tämän veronmaksukyvyn mukaan - vastenmielinen näkemys.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Ihmisen mielipiteen painoarvo yhteiskunnan varojen käytössä ei määräydy tämän veronmaksukyvyn mukaan. Turhat viisastelut on siis syytä jättää vähemmälle. Ihmisellä on oikeuksia, mutta on myös velvollisuuksia. Tämä velvollisuuspuoli tuntuu monelta helposti unohtuvan. Siihen kuuluu myös veronmaksu, jolla yhteiskuntaa pidetään pystyssä. Mitä enemmän on pokeriammattilaisia, sitä vähemmän verotuloja yhteiskuntaan. Suomen kansalaisena käytetään kuitenkin veronmaksulla ylläpidettäviä yhteiskunnan palveluja. ”Suomen arpajaislaki on mitä on.”

Vuonna 2015 EU:sta haki turvapaikkaa 1 322 825 henkilöä. Viime vuonna luku oli 1 189 697 henkilöä (11.12.2016 mennessä). Suomi on saanut siitä osansa. Mikäli tätä kansainvaellusta ei saada kuriin, se tulee aiheuttamaan ongelmia EU:ssa ja myös Suomessa. Se voi omalta osaltaan nopeuttaa troikan (IMF, EU, EKP) tuloa Suomeen Kreikan malliin. Tätä valtiovalta yrittää nyt välttää kaikin keinoin.

Vihreillä tuntuu olevan ongelmana se, että ei kanneta huolta siitä, mistä raha tulee, vaan mihin se saadaan menemään. Tässä tapauksessa se tuntuu tapahtuvan ”Maailman syleilyn puolesta.”

Käyttäjän VilleSavonlahti kuva
Ville Savonlahti Vastaus kommenttiin #12

Nyt siis yrität sanoa, että mielipiteeni ei kelpaa, koska en huolehdi "velvollisuuksistani" yhteiskunnalle? Vai miksi ylipäätään otit ammattini puheeksi?

Moderoinnista:
Sallin tällä palstalla varsin vapaan sanan, mutta henkilöön meneviä hyökkäyksiä en enää kuuntele.

"Ei kanneta huolta siitä, mistä raha tulee" -tyyppiset latteudet ovat myös puhdasta trollausta, jotka vastaisuudessa poistetaan.

Juhani Piri

Meillä ei ole mitään pakon sanelemaia velvollisuuksia rahoittaa esim Irakia. Teemme sen omasta vapaasta tahdostamme ja jos siellä ollaan sitä mieltä että raha kyllä kelpaa mutta ei omat kasalaiset niin kyllä minun oikeustajuni sanoo, että rahahanat kiinni heti ja lasku Irakille täällä olevista pakolaisista (ihan kaikista Irakin pakolaisista). Pakolaiset rasittavat meidän kassavarojamme, oikeuslaitosta, poliisivoimia ja kansalaisia kohtuuttomasti.

Tässä eräs reportaasi toimittajan matkasta jossa pelasti pakolaisia ja mitä sitten tapahtuikaan.

https://www.youtube.com/watch?v=amTPRn0kAu8

Ei maksa yksikään valtio joista pakolaisia tulee yhtään penniä eurooppaan ja eurooppako joutuu sietämään tällaista. Ei se mielestäni näin mene.

Tämä blogistin kirjoitus on yksi esimerkki siitä miksi en enää äänestä vihreitä. En tosin äänestä ketään muutakaan puoluetta. Liian paljon typeryksiä ja väärien asioiden ajamista jokaisessa puolueessa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Hyvä puheenvuoro, täyttä asiaa!

Toimituksen poiminnat